90 V. AUTOILIJOIDEN EDUNVALVONTAA
TAKSIHELSINKI.FI
HELSINGIN TAKSI-DATA OY
HELSINGIN TAKSIAUTOILIJAT RY
HELSINGIN TAKSIOPISTO
1900 ja 1910-luku
1920 ja 1930-luku
1940 ja 1950-luku
1960 - 1990-luku
1960 - 1990-luku

1960-luku

60-luvulla talouselämä piristyi ja kauppa- ja ravintolaelämä elpyivät. Dieselkäyttöiset autot lisääntyivät ja Mercedes Benz teki läpimurron.Vuonna –60 koko maahan myönnettiin taksiautoja varten 700 lisenssiä. Ula-autojen osuus lisääntyi ja tilausten määrä kasvoi.Yritysten kanssa tehtiin luottoon perustuvia kuljetussopimuksia. Taksamittarit muuttuivat sähkökäyttöisiksi. Ensimmäinen Union huoltoasema perustettiin Kivelänkadulle; Alix-baari oli taksimiesten paikka vuoteen –69, kunnes se purettiin hotelli Hesperian tieltä. Tilalle tuli Eläintarhan Union, jossa oli myös pesu- ja huoltohallit sekä kahvio.


Vuonna 1965 hankittuja Mersuja

Helsingin vuokra-autoilijain uutisten pääkirjoitus, v.1962:

"Liikenne tihenee, autojonot eilisestä saattavat tänään olla silminnähtävästi pitemmät. Tilanahtauden kirous tulee päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän raastamaan liikenteessä häärivien ihmisten hermoja. Kiire, kiire piiskaa päälle, liikkua pitäisi, mutta minne liikut. Edessä, takana ja sivuilla on ajoneuvoja ruuhkautuneina kasapäihin. Metri kerrallaan ja taas pysähtyen, etanan vauhtia matkaa tehden. Kovanaamaisuus ratissa olevien kesken voimistuu... Kohtelias ajotapa on kärsinyt ankaran iskun. Se on kuollut kaiken kiireen keskellä ja harva, hyvin harvan päähän pälkähtää herätellä sitä uudelleen henkiin. On hosuttava - hosuttava puolittain petomaisesti, jotta pysyttäisiin eikä jäätäisi pekkaa huonommaksi tässä kiihkeän elämänmenon tulisilla rattailla."

1970-luku

1970-luku oli osittain nousukautta. Tuotteiden ja palveluiden kallistuminen pakotti alan taksankorotuksiin.70-luvulla taksit saivat liikenteellisiä erikoisoikeuksia saadessaan luvan käyttää ns. julkisen liikenteen kaistoja. Käyttöön tulivat taksiruudut, huomiota kiinnitettiin myös taksiasemien sijoitteluun. Markkinointia ja luottokuljetusten määrää lisättiin. Vuonna –74 otettiin käyttöön autontunnistamislaitteisto eli ID-järjestelmä, sekä varausjärjestelmässä mahdollisuus ennakkotilaukseen. Omaa koulutusta kehitettiin muuttamalla 10 tunnin kuljettajakurssi 36 tuntiseksi.

Vuoden -70 tehdyn taksitutkimuksen mukaan, ensisijaisia syitä taksilla matkustamiseen, olivat taksin mukavuus, kiire, alkoholi, ajankohta, ei muita kulkuneuvoja, säätila, asiakkaan puutteellinen paikallistuntemus, liikennevaikeudet ja pysäköintipaikkojen puute.

Taksikomitea, v.1971, mietintö:
-taksiruudut, joilla pyrittiin helpottamaan oleellisesti lisääntyneiden pysähtymiskieltojen takseille aiheuttamia vaikeuksia. Ruutuja alettiin kokeilla vuonna 1972 Helsingissä Adlonin, Vaakunan ja Stockmannin edessä, Perunatorilla, Mikonkatu 8:n kohdalla sekä Kaisaniemenkadulla elokuvateatteri Bostonin edessä. Tavoitteeksi asetettiin, että ruutuja olisi ydinkeskustassa periaatteessa jokaisella korttelin mittaisella katuosuudella. Muualla kaupungissa niitä sijoitettiin pääasiassa ns. taksikohteiden edustalle, ts. hotellien, ravintoloiden ja muiden runsasta taksiliikennettä aiheuttavien paikkojen luo.

-taksiasemien sijoittelu otettiin myös uuden harkinnan kohteeksi. Tässä tuli ottaa huomioon erityisesti työasiointiliikenteen vaatimukset, eli asemat piti sijoittaa työpaikkakeskittymien ja asiointikohteiden kannalta parhaaseen paikkaan. Myös julkisen liikenteen jatkoyhteydet ja jalankulkuvirrat tuli ottaa huomioon.

Pintaliikenteen pysäkkiterminaalien ohella komitealla oli mietittävänään myös metroasemien taksiliikenne. Se ehdotti jopa, että asiakas voisi taksimaksun suorittamisen yhteydessä lunastaa myös metrolipun. Myös asemien mitoitus otettiin harkittavaksi, tilan tuli riittää myös ruuhkanhuippujen hoitoon.

-liikenteelliset erikoisoikeudet olivat eräs tapa helpottaa taksien liikkumista. Aiemmin taksi oli ollut samassa asemassa yksityisen henkilöauton kanssa. Nyt katsottiin, että taksien asema "julkisen liikenteen osana ehdottomasti puoltaa niiden asettamista tiettyyn liikenteelliseen etuoikeusasemaan yksilöllisen liikenteen suhteen". Tärkein toimenpide oli bussikaistojen avaaminen myös takseille. Näitä kaistoja oli alkanut ilmestyä pääkaupunkiin vuodesta 1972, mutta taksit niille päästettiin vasta vuonna 1976. Taksit otettiin huomioon myös järjestelyissä, joissa kokonaisia katuosuuksia varattiin julkisen liikenteen käyttöön. Oma merkityksensä oli myös sillä, että taksit voitiin tietyissä tapauksissa rinnastaa huoltoliikenteeseen "huoltoajo sallittu" - kyltin voimassaoloalueella. Näin pyrittiin välttämään tilanne, jossa taksi odottaa kadulla ja asiakas oven edustalla sisäpihalla.

-varausjärjestelmään komitea esitti ennakkotilausmahdollisuuden kehittämistä, sillä Helsingistä sellainen puuttui. Pitemmällä aikavälillä esitettiin radiopuhelinverkon automatisointia. Automaattinen tunnistusjärjestelmä, jossa auton tunnus välittyi keskukseen tangentin painalluksella oli tuolloin jo työn alla.
Se otettiin käyttöön keväällä 1974.

1980-luku

80-luvulla useat autoilijat joutuivat arvioverotuksen vuoksi taloudellisesti vaikeaan tilanteeseen. Tilanne normalisoitui, kun käyttöön otettiin eri osapuolia tyydyttävät ajopäiväkirjat. Vuosikymmenen toinen suuri kiistaa herättänyt asia oli kokeilu yhteisliikenteeseen siirtymiseksi. Käytäntö vakinaistettiin v.-88 koskemaan tiettyjä yhteisliikenteen asemia. Luotto-, pankkikorttien ja taksisetelien käyttöönotto laajeni suuresti vuodesta -83 alkaen.

Asiakaspalvelun ja ajojen määrän lisäämiseksi parannettiin ula-toimintaa. Atk-pohjaiseen tilausjärjestelmän siirtymistä v.-89 perusteltiin autonsaannin paranemisella, ennakkotilausten mahdollisuuksien laajenemisella, kustannusten alenemisella, ajovuorosuunnittelun helpottumisella, turvallisuuden lisääntymisellä ja hukka-ajon vähenemisellä.

1990-luku

Talouden nousukausi muuttui laskusuhdanteeksi vuosikymmenen taitteessa. Yksi vuosikymmenen suurista uudistuksista oli yksityiskohtaisen, nopean ja joustavan data-järjestelmän kehittäminen. Taksamittari ei ollut enää pelkkä maksunosoitin. Se oli pienimuotoinen tietokone, joka keräsi tietoa ajotapahtumista.

"Järjestelmässä asiakkaan tilaus syötetään tietokoneelle, joka etsii lähimmän vapaan taksin ja lähettää tilauksen autossa olevaan päätteeseen. Kuljettaja saa tilauksen kirjallisena. Välityksen alkaessa oli Helsingin ympäristön Ula-Taksiosuuskunnan alue jaettu 200 ruutuun ja tietokoneelle oli syötetty ennakolta 24000 pääkaupunkiseudun osoitetta. Vapaa tai pian vapautuva taksi ilmoittaa keskukseen sijaintinsa ruudukolla. Järjestelmä pystyy ohjaamaan autoja niille alueille, joilla kysyntää on. Kuljettaja voi myös itse tarkistaa kunkin ruudun tilanteen ja siirtyä tarvittaessa paremmille apajille."

Uuden, oman toimitalon avajaisia pidettiin Metsälässä 22.4.1991.





11001100110011001010101011000000101000001010000010001000110000001010101011000000111111111100000011001100110000001111000011111111