| Vaatimukset |  |
Taksinkuljettajan vaatimukset alalle pääsyyn:
- hakijalla
on muu auton ajo-oikeus kuin kahdeksi vuodeksi saatu lyhytaikainen
ajo-oikeus tai muussa ETA-valtiossa annettu auton ajokortti ja hän
täyttää mainittua ajo-oikeutta tai ajokorttia koskevat tarkemmat
vaatimukset
- hakija ei ole täyttänyt 70 vuotta
- taksinkuljettajan on täytettävä C- ja D-luokan ajokorttilupaa koskevat terveysvaatimukset
- hakija on suorittanut hyväksytysti taksinkuljettajan koulutuksen ja kokeen
- hakijalla on auton asemapaikkaa vastaava paikallistuntemus
Hakijaa ei pidetä sopivana taksinkuljettajaksi jos:
1)
hän on ajoluvan hakemista edeltäneen viiden vuoden aikana syyllistynyt
rattijuopumukseen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen,
kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta tai hänet on tuomittu tekoon,
joka osoittaa vakavaa piittaamattomuutta liikenneturvallisuutta kohtaan 2)
hän on luvan hakemista edeltäneen vuoden aikana syyllistynyt muuhun
kuin 1 kohdassa tarkoitettuun liikennerikokseen tai -rikkomukseen
siten, että edellytykset ajokieltoon määräämiselle tieliikennelain
perusteella täyttyvät taikka hän on tuona aikana ollut ajokiellossa
mainituissa lainkohdissa tarkoitettujen toistuvien liikennerikosten
vuoksi 3) hän on luvan hakemista edeltäneen viiden vuoden aikana
syyllistynyt henkeen tai terveyteen kohdistuvaan tai muuten
väkivaltaista käyttäytymistä osoittavaan rikokseen, seksuaalirikokseen
tai muuhun vastaavaan rikokseen ja teko osoittaa hänen olevan ilmeisen
sopimaton toimimaan taksinkuljettajana 4) hän on luvan hakemista
edeltäneen viiden vuoden aikana syyllistynyt muuhun rikokseen, joka
osoittaa hänen olevan ilmeisen sopimaton toimimaan taksinkuljettajana 5)
hän on poliisin pitämästä rekisteristä ilmenevien tietojen perusteella
muutoin toiminnallaan osoittanut olevansa elämäntavaltaan tai
henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan ilmeisen sopimaton toimimaan
taksinkuljettajana.
Mikäli hakijalla on jonkun muun maan kuin
Suomen myöntämä ajokortti, tai hän ei ole muusta syystä vakuuttunut
esteettömyydestään saada taksinkuljettajan ajolupaa, häntä pyydetään
henkilökohtaisesti ottamaan yhteyttä Poliisin Lupayksikköön, Kaartin
Poliisitalo, Punanotkonkatu 2, Raimo Otava, 071 877 0111, jo ennen
kurssille hakeutumista.
Lisäksi Helsingin Taksi-Data Oy:n (HTD)
hallitus on päättänyt, että HTD:n ID- eli kuljettajakortin myöntämisen
vaatimuksena on Suomen kansalaisuus tai sen saavuttamiseksi tarvittavan
kielitutkinnon vaatimustason 3 suorittaminen. Oppilaat ovat velvollisia
tarvittaessa osoittamaan kielitaitonsa.
Laki taksinkuljettajan ammattipätevyydestä
Asetus
taksinkuljettajan ammattipätevyydestä
Lisätietoja opetushallituksen sivuilta yleisestä kielitutkinnosta.
11110000110000001111111110100000100010001111000011001100100000001000100010001000111111111111111111001100100010001111111111111111
|
|