| Helsingin Taksiopisto |  |
Ammattina taksinkuljettaja?
Taksinkuljettajien työmarkkinatilanne on hyvä, töitä on tarjolla sekä päivä- että yövuoroihin, arkena ja viikonloppuisin. Kuljettajalla on hyvät mahdollisuudet löytää työpaikka haluamaltaan suunnalta pääkaupunkiseudulla ja lähiympäristöstä. Helsingin Taksiopisto auttaa valmistuvia kuljettajia ja työntekijää etsiviä autoilijoita kohtaamaan toisensa. Taksinkuljettajan työ on asiakaspalvelua, jossa olennainen osa työtä on autolla ajaminen. Asiakkaiden ja työpäivien erilaisuus luo työstä elävää, mielenkiintoista ja vaihtelevaa.
Laadukasta koulutusta laadukkaan palvelun tuottamiseksi Koulutuksessa pyritään laadukkaan kuljettajakoulutuksen antamiseen, perusajatuksena opetuksessa käytetäänkin tuoreen taksiliikennelain ja HTD Oy:n laatuprojektin keskeisimpiä kohtia tavoitteena kouluttaa asiakaspalveluhenkisiä ja
ammattitaitoisia kuljettajia.
"Taksiliikennettä harjoitettaessa on noudatettava seuraavia LAATUVAATIMUKSIA (Taksiliikennelaki 1.8.2007/17§):
- Vahvistetut ajovuorot ajetaan
- Liikenteeseen käytettävä ajoneuvo on ominaisuuksiltaan, kunnoltaan ja varustukseltaan asianmukainen
- Kuljettajan pukeutuminen on asianmukaista
- Kuljettaja käyttäytyy asiakasta kohtaan asiallisesti ja kohteliaasti, ottaen huomioon erityistarpeet
- Reitti valitaan asiakkaan kannalta edullisimman ja tarkoituksenmukaisimman mukaan, tai ajetaan asiakkaan ehdottamaa reittiä
- Kuljettaja noudattaa liikennesääntöjä sekä muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi
- Kuljettaja noudattaa vaitiolovelvollisuutta asiakkaan yksityisyyden turvaamiseksi
- Asiakkaalla on oikeus maksaa käteisellä tai yleisimmillä maksu- ja luottokorteilla
- Noudatetaan vahvistettua taksaa tai niitä hintoja, joista on sovittu
- Varmistetaan asiakkaan turvallinen autoon tulo ja siitä poistuminen ja tarjotaan hänelle hänen tarvitsemaansa apua
- Tarjotaan apua matkatavaroita lastattaessa ja purettaessa"
Helsingin Taksi-Data Oy on lisäksi asettanut mm. seuraavat kuljettajakohtaiset laatutavoitteet 2007-2010:
- Asiakkaalle avataan ovi ja samalla tervehditään
- Kuljettajakortti pidetään näkyvillä
- Allekirjoitettu kuitti tarjotaan aina
- Asiakas hyvästellään
- Asiakaspuheluihin vastataan: "Taksi + kaupunginosa" ja/tai "Taksi + järjestysnumero".
Keskustelun lopuksi toistetaan tilausosoite ja kerrotaan mikä taksi tilauksen vastaanotti
11110000110000001111111110100000100010001111000011001100100000001000100010001000111111111111111111001100100010001111111111111111
|
|