
Taksi Helsinki Oy:n yhtiöjärjestyksen 6 §
Kun yhtiön osake on siirtynyt yhtiön ulkopuoliselle, tulee yhtiön hallituksen antaa lunastamiseen oikeutetuille yhtiön osakkaille tieto osakkeen siirtymisestä uudelle omistajalle julkaisemalla ilmoitus siirrosta yhtiön toimitilassa olevalla ilmoitustaululla.
Lunastusoikeus on niillä yhtiön osakkailla, jotka omistivat samaan sarjaan kuin lunastettavat osakkeet kuuluvan osakkeen silloin kun omistusoikeus siirtyi.
Lunastusvaatimus on esitettävä yhtiön hallitukselle yhden (1) kuukauden kuluessa siitä, kun osakkeen siirrosta on ilmoitettu yhtiön hallitukselle.
Alla kerrottuun saantoon perustuvasta osakkeen siirrosta ilmoitettiin hallitukselle 23.5.2023. Osaketta koskeva lunastusvaatimus on esitettävä viimeistään 23.6.2023. Lunastajan on maksettava lunastushintana yhtiön yhtiökokouksen vuosittain etukäteen osakkeelle vahvistama käypä arvo, joka on tällä hetkellä 10.000,00 euroa. Lunastusvaatimus on esitettävä kirjallisesti sähköpostiosoitteeseen osake@taksihelsinki.fi.
Lunastushinta on suoritettava lunastusvaatimusta esitettäessä yhtiön hallitukselle.
Osake B | Luovuttaja | Luovutuksen saaja | Osoite | Saantohetki | Ilmoitus yhtiölle | Hinta € |
0610 | Mika Ulmanen, 130570-xxxx | Marko Jauhiainen, 110371-xxxx | Hiihtotie 9 B, 01280 VANTAA | 7.5.2017 | 23.5.2023 | 10.000,00 |
Helsingissä 23.5.2023
Taksi Helsinki Oy
Hallitus
Lunastusvaatimus on esitettävä kirjallisesti sähköpostiosoitteeseen osake@taksihelsinki.fi
- Vaatimuksen liitteenä tulee olla kopio kuitista, joka osoittaa lunastusmaksun suorittamisen.
- Lunastushinta 10.000,00 euroa/osake maksetaan Taksi Helsinki Oy:n tilille OP FI32 5780 3820 1208 70, maksun viestikenttään yksilöidään osake, joka halutaan lunastaa.
- Lunastusvaatimukseen on merkittävä lisäksi lunastajan nimi, y-tunnus/hetu, osoite ja puhelinnumero sekä lunastajan tilinumero.